11.11.2022

Vähennetään lentämistä, aloitetaan Tampere-Helsinki-lennoista

Ilmastonmuutos ei ole vaikuttanut lentoliikenteen määrään. Jos kasvu jatkuu nykyisellään, lentoliikenteen määrä kaksinkertaistuu alle kymmenessä vuodessa. Lentämisen vähentäminen on tällä hetkellä ainoa toimiva keino vähentää lentoliikenteen päästöjä. Lentoliikenteen kasvu on lisännyt ja lisää yhä edelleen päästöjä moninkertaisesti enemmän kuin päästöjä voidaan teknisin keinoin vähentää.

Kaikkea lentämistä ei kuitenkaan voi lopettaa, sillä maailman taloudesta iso osa rakentuu lentämisen varaan. Turhaa lentämistä on kuitenkin syytä vähentää kaikin mahdollisin keinoin. Suomen ja muidenkin Euroopan maiden sisäiset lennot ovat tarpeettomien lentojen kärkeä. Matka Tampereelta tai Turusta Helsinki-Vantaan-lentokentälle ei erityisemmin hankaloidu, vaikka matkan taittaisi bussilla tai junalla. Sisäänkirjautumisen ja turvatarkastusten sujuvuuden varmistamiseksi ei maakuntakenttiä tarvita.

Matkustustavan valinnassa matka-aika on vain yksi tekijä, myös matkan sujuvuudella ja matkustusmukavuudella on vaikutusta. Toimiva verkkoyhteys ja mahdollisuus työntekoon ovat työnsä vuoksi matkustaville olennaisia. Lennolle kirjautumista ja turvatarkastustakin voisi sujuvoittaa järjestämällä ne jo liityntäkuljetuksen alussa tai aikana.

Kotimaan lentojen ohella myös ulkomaan lentoja on vähennettävä. Maata pitkin matkustaminen Suomesta Eurooppaan on aivan mahdollista ja moni myös niin tekee. Itse olen matkustanut maata pitkin Pohjoismaiden ja Baltian maiden lisäksi muuallekin Eurooppaan: pisimpiä matkoja ovat olleet reissut Romaniaan ja Espanjaan.

Muutama päivä junissa ja asemilla kuluu hyvin. Monissa junissa ja asemilla voi tehdä töitä ja matkalla on paljon rauhallista aikaa luovaan ajatteluun. Suurin ongelma maatapitkin matkustamisessa ei olekaan aika vaan matkan sujuvuus ja lippujen hankinta. Useasta pätkästä koostuvan matkan suunnittelu ja lippujen hankinta ei ole aivan yksinkertaista.

Suomessa ei ole matkatoimistoa, joka voisi hankkia juna- ja laivaliput vaan ne on hankittava useista lähteistä itse. Aikaa reittien suunnitteluun ja lippujen hankintaan saattaa kulua parikin päivää. Lippujen ostaminen vaatii usein kirjautumista eri rautatieyhtiöiden sivuille. Eri rautatieyhtiöiden käytännöt lippujen etukäteismyynnistä myös vaihtelevat, joissakin rautatieyhtiöissä lippuja voi ostaa kolme kuukautta etukäteen, joissakin ei. Käytännön hankaluuksissa vertaistuki onkin ollut tarpeen. Ilman Maata pitkin -verkkosivustoa ja Maatapitkin matkustavien Facebook-ryhmää matkan suunnittelu olisi ollut paljon hankalampaa.

Lentäminen vähenee, jos me vähennämme lentämistä. Kepin, kuten lentämisen hinnan nostamisen oheen, tarvitaan porkkanoita. Maata pitkin matkustaminen pitää tehdä nykyistä sujuvammaksi ja mukavammaksi. Maata pitkin matkustamiseen osaavan matkatoimiston ohella kaivataan esimerkkejä, muitakin kuin reppuselkämatkaajat. Voisiko esimerkiksi Tampereen kaupunki kutsuessaan seuraavan kerran eurooppalaisia vieraita, järjestää heille elämyksellisen matkan maitse?

Kirjoitus on julkaistu myös valtuustokolumninan Vasen Kaista -verkkolehdessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *